Normaaliksi elämä

KAIKKIKO MEIDÄN TEILLEMME

Muutto on takana ja uudessa kodissa on asuttu viikko. Tässä Tanotorven maaliskuun numerossa ollut kolumnini. Kyllä uutta tekstiäkin alkaa pikku hiljaa syntyä. 

Sitä mukaa kun asuntoja on valmistunut Länsi-Helsinkiin ja naapuriin Espooseen on liikenne kotini lähikaduilla ja -teillä lisääntynyt. Helsingissä vannotaan kovasti joukkoliikenteen nimeen. Omalla autolla töihin meno on pahasta.  Kauppareissut pitäisi tehdä jalan. Harrastuksiin pitää pyöräillä, kävellä tai hölkätä.

Ihan hyviä tavoitteita, mutta minkä tähden uudet asunnot rakennetaan paikkoihin, mihin ei juuri tule palveluja ja joista on kohtuuttoman pitkä matka kauppaan jalkapelillä. Onneksi on Kannelmäen kaltaisia asuinalueita, joissa palvelut ovat kohtuullisen matkan päässä. Eikä kenelläkään ole kovin pitkää matkaa Kanneltaloonkaan.

Mutta toisenlaista on jo elämä Pitskussa. Palvelut ovat hajallaan. Yllättäen uudet kaupat ovat tulleet Konalaan. Ei sinne pitkä matka ole. Mutta me kuluttajat olemme varsin konservatiivisia ja tapoihimme kangistuneita. Ainakin me vanhempi väki. Jos on vuosikaudet tottunut käymään Myyrmäessä ostoksilla ei sitä horjuta Sellot ei Kaaret ei Ristikot. Kaikki heikkoudet ja huonoudet hoidetaan ilmeisesti kuntoon kun kaupunkiin johtavista teistä tehdään kaupunkibulevardeja. Kummallisia ovat tämän päivän suunnitelmat. Ei kaikkien tarvitse asua täällä, ei nykypäivän työ vaadi kaiken keskittämistä yhteen ja samaan paikkaan. 

Moneen kertaan olen ihastellut Espoon tapaa rakentaa. Kun aikanaan kuulin että Paioniittyyn rakennetaan taloja, ihmettelin miten tänne pelloille ja ryteikköihin. Mutta olin väärässä. Ensin alueelle rakennettiin tiet, jopa kevyen liikenteen tiet, puistikot ja muut. Nyt alue on viihtyisän tuntuinen, mutta kaukana palveluista.

Helsingin Kaupunginteatterin Studio Pasilassa voi nähdä miten käy kun kaupunki ryhtyy valmistelemaan uuden asuinalueen rakentamista suopohjaiselle maalle. Mikään ammattitaito ei riitä luonnonvoimia vastaan. Mika Ripatin kirjoittama ja Pentti Kotkaniemen ohjaaja Vakavuusongelma on hyvä näytelmä tämän päivän ongelmista ja asioista. Ensin rakentamisen yksikkö saa tehtävän tehdä suosta asuntomaata ja samaan aikaan pohditaan miten kaikki voidaan yksityistää. Toiminta pitää saada virtaviivaiseksi ja kannattavaksi. Jari Pehkonen on näytelmässä työn sankari. Pertti Koivula vastaavana mestarina on mestari! Heidi Herala, Rauno Aaltonen ja Eppu Salminen takaavan sen että esitys on korkeatasoinen ja kiinnostava. 

Teatteri Hevosenkenkä ilahduttaa pieniä ja vanhempiakin katsojia mukaansa tempaavalla ja ihastuttavalla Eemelillä. Vaikka Astrid Lindgrenin tarina on tuttu, on siitä aina löydettävissä uusia ja hieman erilaisiakin näkökulmia. Mikko Kivinen on pitänyt huolen ohjaajana siitä, että esitys on huolella tehtyä lastenteatteria. Kannattaa lähteä Espoon Juhannusmäkeen. Kyllä sinne pääsee bussillakin.

Lapsista vaikkakaan ei lapsille kerrotaan myös Kom-teatterissa Veikko Nuutisen Pasi was here -näytelmässä. Lauri Maijala on tavoittanut esitykseen hienosti Pasin elämänkaaren pienestä päiväkotipojasta, kiusaavaan ja kiusattavaankin yläkoululaiseen ja aikuiseen mieheen. Näytelmässä tavoitetaan 1980-luvun lasten ja nuorten elämä huippuhienosti. Robert Enckell, Johannes Holopainen, Vilma Melasniemi  ja Juho Milonoff taipuvat esityksessä moneksi. Ihan samalla tavalla kuin Vakavuusongelmassakin moni asia kerrotaan hyvin hauskasti, mutta kaiken takana kulkee kuitenkin murheen ja elämän rajallisuuden pohjavire.

Teatteri Avoimien Ovien Majakanvartija on kirjailija Anna Krogeruksen, ohjaaja Sakari Kirjavaisen ja kolmen naisnäyttelijän Anu Koskisen, Eeva Putron ja Eila Pyhällön tarina ja näkemys Tove Janssonista. Episodimainen ja monella aikajanalla ja -tasolla liikkuva esitys vaatii katsojalta paljon. Muutakin kuin Tove Janssonin elämänvaiheiden tuntemusta.

Hienoa oli oivaltaa, miten monella tavalla suuri taiteilija on vaikuttanut niin monen elämään. Meidän ei-taiteilijoidenkin.