Silppuhommia ja rahkajuomaa

Pidän itseäni systemaattiseana ihmisenä. Välillä tunne katoaa täysin. Päätin laittaa kuntoon Pitäjänmäki muistelee -aineistoa. Hukassa oli valokuvia oli, lehtileikkeitä, ilmoittautumislomake Rasvaletti-näyttelyyn. Nyt on kaikki kunnossa. Jopa tarina Ilmari Kiannosta lähetetty Kiannon tyttärelle tarkastettavaksi. Tytär on ollut opettajana Espoossa ja vihjaissut Leppävaara-Seuran väelle että isäpappa on vuosisadan alussa asunut Leppävaarassa ja yhden talven Pitäjänmäelläkin. Asiasta ei tunnu kukaan tietävän, joten tuntuu hienolta kun saa aikaan sivuille jotain mitä kaikki eivät tiedä.

Enpä tiennyt vielä reilu vuosi sitten että elimistössäni on liian vähän proteiinia. Hyväksi lähteeksi olen päättänyt hyväksyä laktoosittoman rahkan jossa on proteiinia 25 %. Täytyi ostaa uusi tehosekoitin, jotta rahka lisukkeineen muuntuu juomaksi.

  
Rahkan lisäksi tarvitaan soijajauhetta, pähkinöitä, banaania, päärynää, klementiiniä, omenaa. Uusi tehosekoitin saa kaikki sekaisin siististi. Sitten ennen nauttimista lorautan sekaan mehua, niin terveellinen juoma on valmis.

Kohta varmaan kerrotaan ettei proteiini olekaan niin kamalan tärkeää elimistölle. Johan viime viikolla väitettiin ettei d-vitamiinia oikeataan tarvitekaan nauttia erikseen. Mutta onneksi jutussa kerrottiin että lasten ja vanhusten täytyy.

D-vitamiini toimii huonosti aasinsiltana teatterielämyksiin. Olin Maaritin kanssa Toveri K:n ensi-illassa Helsingin Kaupunginteatterissa toissa viikolla. Edvard Radzinski on kirjoittanut mielenkiintoisen näytelmän Otto Ville Kuusisesta ja hänen vaimostaan Ainosta. Sen sijaan ohjaaja Roman Viktjuk ei ole aikaansaanut käsikirjoituksesta pelkästään mielenkiintoista näytelmään. Tulkinta oli varsin omaperäinen, paikka paikoin jopa kummallinen. Miksi huudettiin, miksi vääntelehdittiin, kääntelehdittiin ja kiusattiin katsojia melkein kahden ja puolen tunnin mittaisella esityksellä ilman väliaikaa. Alussa samaistuin kun Aino rakastui poliittista palopuhetta pitävään Kuusiseen. Niin kävi aikoinaan minullekin. Onneksi ei tarvinnut lapsi kainalossa lähteä Moskovaan. Loppupuolella Mannerheim oli oivallinen veto: nuori mies polkupyörineen ja upseerinasuineen pitämässä Suomen puolta. Stalin epäonnistui suunnitelmassaan nujertaa meidät. Eivät sitä tehneet edes sotakorvaukset. Kiitos isäni ja monen muun miehen ahertamisen.
   
Erilaista teatteria näin Teatteri Avoimissa Ovissa. Klovnit - kaksi taitavaa miestä Tuukka Vasama ja Timo Ruuskanen esittivät Kari Hotakaisen Juokuhaudantien. Välillä kerrottiin vitsejä, soitettiin kitaraa ja laulettiin rockia ja välillä sitten vietiin eteenpäin Hotakaisen romaanin tarinaa. Arvostelujen mukaan kyseessä on käänteentekevä hieno esitys. En ihastunut ylenpalttisesti. Katsomossa oli paljon nuoria, joita huvitti moni minusta ei-huvittava-asia. Klovnit saivat pontta nauruista ja lähtivät välillä tarinan kertomisen kannalta sivupoluille.

Tässä iässä kuuluu pohtia mitä olisi voinut elämässään tehdä toisella tavalla. Kuunnella musiikkia ja opetella laulujen sanoja ja perehtyä rockin ihmeelliseen maailmaan. Nyt se kyllä on vähän myöhäistä.